Globetrotter eli maailmanmatkaaja Jose lähti meidän kanssa ulkomaille näyttelyturneelle. Ensin oli vuorossa Ruotsin KV-näyttely Vallentunassa. Anun kanssa vietettiin mukava laivamatka ja syötiin taas herroiksi, niinkuin aina näillä meidän Ruotsinmatkoilla. Joselle kansipissat olivat täysin ylivoimainen käsite. Järkyttyneenä nuuhkaisi rautapalkkeja ja sitä saastaista hiekkalaatikkoa. Ei voinut poika käsittää jotta joku oli kehdannut sisälle pissiä. Sinne hiekkalaatikkoon voisi asettaa edes yhden pienen kuusennäreen jotta nämä hienohelmat saisivat edes vähän puskan tuntua :)

Aamu alkoi tihkuisen sateisena ja tuulisena. Ja sitten se iski, migreeni. Onneksi vasta näyttelypaikalla eikä matkalla sinne. Anu pelasti, sillä oli lääkkeet mukana. Itse en niitä lääkkeita koskaan mukana kanna, kohtauksia kun tulee max 4 kertaa vuodessa. Kai minä sitten stressaan näitä näyttelyitä niin paljon, mitään muuta syytä en tämänkertaiselle kohtaukselle keksinyt.

(jatkuu, nyt ei ehdikään kirjoittaa)

Mandanina's kenneliin syntyi neljä trikkilapsosta. Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Wiikkan ensimmäisessä pentueessa syntyi yksi trikkityttö ja yksi merlepoika. Merlepoika menehtyi, joten yhä odotamme Wiikkan merlejälkeläisiä tulevaksi.

 Onnea hienoista lapsosista kennel Mandanina's!!

Niin ja posekuvia ei tänäänkään. Ulkona sataa vettä ja meikä lähtee huomenna Ruåttinmaalle unelmoimaan Ruotsin valion arvosta meidän Joselle.

Wiikkan toinen pentue on parhaillaan tulossa maailmaan. Viimeisen tiedon mukaan ensimmäinen trikkipoika on syntynyt. Röntgenissä näkyi viisi, joten aamulla toivomme tietävämme värit ja sukupuolet ja tunnelmat! Myös kasvattajan sivuille tulee tietoa kunhan synnytyshässäkät on ohi:

http://mandaninas.nettisivu.org/

Iskä ei tänään ollut kovin tyytyväinen. Pesu, föönaus ja kampaus oli ällöä! Siihen perään yritettiin vielä kuvata, mutta varsin heikoksi jäi meidän komistuksen poseeraukset. Kokeillaan huomenna paremmalla onnella, josko isi olisi paremmalla posetuulella?

Jottei menisi tämä blogi ihan näyttelymenestysten hypettämiseksi, vähän sitä arkea meiltä kuvien myötä.

Neiti Siili Suhonen on vanhoilla päivillään vähän leppynyt ja sietää jopa koiria tervehtiä. Samanlainen kiukkupussi se on edelleen. Kiroilee ja piikittelee.

Meidän perheeseen on jonkin sattuman kautta päätynyt kaksi Vaahteranmäen Eemelin reinkarnaatiota. Siksipä tämän kaksikon lepohetki piti ihan kameralla tallentaa :)

Sona vaan on niin nätti rauhallisena

Mutta eniten nätti se on riehuessan kamujen kanssa. Hassu lassie. Vieläkään sille ei ole kasvanut mitään estoja leikkiä kenen kanssa tahansa. Tämä samanikäinen x-rotutyttönen on ollut sen kamu ihan lapsesta saakka. Ja vieläkin leikitään kuin pikkulapset. Ei ajatustakaan mistään naisten välisistä torailuista. Ei edes kepinherruusleikit saa tyttöjä riitaantumaan.

Josen ekat lapset kasvaa. Silmät ovat jo auki ja meno pentulaatikossa kiihtyy. Tällä viikolla täyttävät kolme viikkoa. Kuvia ja infoa köytyy kennel Busterin sivulta.

Jobitit eli Busterin E.t

(kuvat: Kennel Busterin/Anu Valve)

Tiedot seuraavista pennuista ovat varmistuneet ultrassa. Kennel Afunique ja kennel Lapland's odottelevat Josen lapsia syntyviksi myöskin. Jännää!

Josen näyttelyputki jatkui viikonlopun tauon jälkeen Helsingissä. Tuomarina meillä Svante Frisk, joka edellis vuonna oli jättänyt josen PU2 pallille.

"tilltalande hane. vacker helthet. fin kropp och snygg silhuett. vackert huvud och uttryck. Saxbett. härlig overlinje och svans. välvinklad fram ch bak. fint förbrost. sunda rörelser från sidan, ok fram, parallert back.sträv päls, mycket fint presenterad. trevligt temperament" ROP ja CACIB.

 jotta melkoista putkea tosiaan, kolmas CACIB ja Roppitilasto senkun paisuu. Lisäksi Jose on niin vietävän mukava esitettävä. Se on tyyni itsensä mutta samalla niin helposti syttyvä ja ryhdillä itsensä esittävä. Siinä ei händlerin paljoa tarvitse tehdä duunia, kunhan vaan seuraa narun perässä. Ja Josen lihaskunto on niin hyvä. Se koko fyysinen ja psyykkinen tasapaino ja voima säteilee siis tuomarienkin silmiin.

Helsingissä päätettiin tehdä historiaa, jäädä isoon kehään kun kerran kotinäyttelyssä oltiin. Olimme myös sopineet että seuraavan päivän Haminassa, jos roppiputki jatkuu, jäämme myös ryhmiin. Aptuksessa ryhmän valitsi Danilo Furlani, Sveitsistä. Ja meidät poimittiin kahdeksan parhaan joukkoon. Ja siitä vielä neljän parhaan joukkoon! Sitten alkoi jännitys! Neljänneksi tuomari valitsi upeasti liikkuvan bernin. Kolmas oli kääpiöpinseri ja sitten meitä oli jäljellä siis enää kaksi. Komea ja menestynyt tanskandoggi ja pikku Jose. Ja tuomari pyöritti tätä epäsuhtaista paria vieläkin ympäri. Seuraavaksi tuomari ojensi ruusukkeen tanskalaiselle ja yleisössä hurrattiin. Sitten tuomari tuli kättelemään meitä ja ohjasi sinne ykköspallille. Yleensähän tuomarit tuossa tilanteessa palkitsevat ensin sen ykkösen ja sitten viimeiseksi sen hopealle jäävän. Sillä hopeahan on aina häviö;)  tähän asti kehä oli mennyt täysin koiraan keskittyen mutta pysähdys sinne punaiselle matolle valokuvattavaksi oli liikaa. Tuntui että voisi pyörtyä koska vaan ja paniikissa yritti tuijottaa kameran linssiin. Suu oli kuiva ja pää tyhjä. Ja kuten kuvasta näkyy, ei siellä silmien takana juuri mitään ole juuri tuolla hetkellä. Eikä ollut kehän jälkeenkään. Vasta kotona tunteja myöhemmin sitä tajusi että todellakin, Josen säteily häikäisee muidenkin silmät ja varsin kirkkaasti häikäiseekin!

http://www.showlink.fi/aptus2011/aptustul11/RyhparLA_tiedostot/image003.jpg

 Ja sitten piti tehdä päätös, jotta Hamina jää aikataulujen takia väliin. Siellä olisi ollut tuomari jonka arvostelun olisi mielellään saanut, sekä päästä kisaamaan siitä puuttuvasta finsiegerpisteestä. Mutta niin se vaan oli, jotta BIS-kehää ei millään voinut sivuuttaa. Niinpä tänään sitten jännityksestä sairaina laitettiin Jose taas kehäkuntoon ja lähdettiin elämän ekaan isoon BIS-kehään. Ja hienosti Jose taas esiintyi. Kovat oli vastustajat, sellaisia kehäkonkareita. Vaan hyvin me pärjättiin, sijoituksia ei tällä kertaa tullut. Mutta totuus on se, jotta kyllä tämä koira ansaitsisi ne ryhmäkilpailut ehdottomasti. Eikä tällaista laiskaa omistajaa joka ei niihin koskaan jää :) Ehkä tästä edespäin juttu on toinen. Ensi viikonloppuna sitten Ruotsinmaalle, ja sieltä ei mitään odotuksia. Kunhan käydään näyttäytymässä ja vaihtamassa kuulumisia naapurimaan ystävien kanssa.

 Josen kuvia BIS-kehästä ja sitä ennen.

Viime kaudesta saldona viisi sertiä ja ties kuinka monta ROP-sijoitusta. Annettiin pojan vanheta ja kaksivuotiaana sitten ilmoitettiin se monen viikonlopun näyttelyturneelle. Vähän poika yllätti liian nopeasti kasvavalla karvalla ja saa nähdä päästäänkö päättämään kevätkausi pääerkkariin vai meneekö tukka ihan överiksi.

No 23.04 Lahdessa aloitettiin, Tuomarina  Robert D Black, USA. Ja tuloksena vaivaiset PU4;)

Pääsiäispyhinä jatkettiin Lappeenrannan KV näyttelyssä 25.04 Tuomarina Igor Selimovic, Kroatia.  Ja tuloksena PU1, SERT, CACIB sekä se FI MVA!

"Erinomainen tyyppi. Vahva. Kompakti. Hyvät pään linjat. Hyvä ilme. Erinomainen ylälinja. Hyvät kulmaukset. Karkea turkki. Hyvä väri. Erinomainen sivuliike."

Jose Lahdessa:(kuva Jimmu)

Muutama lepopäivä ja seuraavankerran kisattiin Sivuerkkari Tampereella sekä seuraavana päivän Tampere KV 14-15.05

Sivuerkkarissa oltiin sitten BIS1!

Saksalaisen rodun erikoistuomarin Peter Schönin arvostelu: "2,5 vuotias, tiivis, vahva. Vahva luusto. Erinomainen pää ja ylälinja, Hyvin kulmautunut. Musta, erittäin karkea turkki. Oikeat värimerkit. Jalkakarvojen väri saisi olla parempi. Hyvät liikkeet ja luonne"

Seuraavana päivänä toinen Finnsiegertuomari Jeanette Seltz-Halter tuomaroi Josen myös Ropiksi ja Jose ansaitsi toisen kotimaan CACIBinsa

: "Upea koira. Erittäin sopusuhtainen. Erinomainen luusto. Erittäin lihaksekas (Kiitos Anna-Kaisa!). Erinomainen rintakehä ja kulmaukset. Erinomainen eturinta. Erittäin kaunis pitkä pää. Erinomaisen kauniin muotoiset mustat silmät. Erinomaiset korvat. Upeat olkavarret. Täysi purenta, kaunis niska, lavat ja vatsalinja. Erinomainen turkin rakenne ja värimerkit. Erinomainen."

 Melko uskomaton suoritus, ihan kenelle tahansa. Seuraavia kisoja odotellen;)

Täällä blogissa aikaisemminkin esiintynyt kakru tuli ekaan näyttelytrimmiin. Varsin lupaava lapsi. Valitettavasti näillä nuorilla on ennakoimaton karvankasvu ja kasvattaja oli hieman laskenut allekirjoittaneenkin kanssa tuon näyttelykunnon. No, ylipitkästä sitten taiottiin mitä pystyttiin. Ja varsin hyvän arvostelun poika sitten aikanaan saikin ekasta näytelmästään. Ja kuvien perusteella esittäjänkin ensiesiintyminen meni mallikkaasti. Näistä kahdesta siis kuullaan vielä, kunhan turkkiasiat ja koiran kehittyminen edistyy.

Tällainen junnu siitä sitten tuli:

Jose kun oli päässyt näiden kauniiden naisten makuun, ei lopettanut ennenkuin kolmaskin oli käynyt kylässä. Toisen morsiamen kanssa sukulaisuussuhde kiinnosti meitä siittiöiden omistajia sen verran jalostuksellisesti että päätettiin tämä Josen eka kierros tähän kolmanteen tytsyyn. Mun ikuinen lemppari mustahopea, ajoilta jolloin vain musta oli mun väri, on Marianne Holmin omistama tuontinarttu Tösse. Tösse löytyi näiden kakkos ja kolmosmorsianten takaa hyvinkin samassa suhteessa. Toteutuessaan nämä yhdistelmät voisivat tuoda mielenkiintoista infoa siitä mitä Jose itsestään jättää.

 Niinpä asennetyttö, Tiltu saapui kaukaa Rovaniemeltä asti meidän panimoa työllistämään. Ja jos noiden kahden päät yhdistyy maksimaalisesti, ei voi kun toivoa niskaan hyvää lihaksistoa ja asennetta kantaa niitä halkoja. Toinen vaihtoehto tietysti on että tässä luodaan kyntöpelloille ekologisia nenäauroja :D

Panimohommien lomassa kävin Tampereella pyörähtämässä ja vetämässä päivän mittaisen trimmikurssin Pirkanmaan alaosastossa. Päivä oli mitä parhain ja en koskaan ole nähnyt näin motivoituneita kurssilaisia ja halukkaita oikeasti oppimaan. Kiitos teille ja anteeksi flunssan ja unettomuuden aiheuttama sekavuus sekä ajoittain käsittämätön artikulointi. (tekosyitähän pitää aina keksiä)?

 Touhukas viikonloppu takana, eikä ihan kaikkea suunniteltua päässyt edes toteuttamaan. Tarkoitus oli lauantaina palauttaa Oona tiitinen kotiinsa ja käydä katsomassa Nitron lapsenlapsia. Tämä kuitenkin peruuntui aikataulujen takia. Oona kyllä jouduttiin hyvästelemään ja nyt vain odotellaan minkä tuloksen tämä seksiloma suo.

 Illalla saapui Erika, Remuksen ja Riesun kanssa. Erika oli Hyvinkäällä kasvattajan peruskurssilla ja minä trimmasin Riesun tuleviin näyttelyihin. hauskaa oli, höpöteltiin yötä myöten ja varsin väsyneen näköinen oppilas lähti sunnuntai aamuna kurssille. Riesu oli ilo tehdä. Umpimusta, hienokarvainen ja hyvin pöydällä käyttäytyvä nuori herra. Tsemppiä näytelmiin, jos olen paikalla tulen kehän laidalle tietenkin jännäämään!

Sunnuntai illalla, Erikan porukan poistuttua saapuivat seuraavat vieraat. Mun kummilapset Luca ja vili omistajineen kera yhden ylimääräisen käpsyn. Edellisyön neljäntunnin unilla sitten jatkettiin taas turinointeja ja seuraavan päivän suunnittelua. Ihan minun takia eivät mun kummiperhe olleet Vilppulasta asti tänne ajaneet. Se taannoinen Ruotsin reissu vaan päätyi siihen, että se pentueen lupaavin ja vapaana ollut narttu oli tulossa Suomeen. Ja Juhan ja sallan osaomistukseen Anun kanssa! Ehdittiin me kaikelta jännitykseltä karvaamaan Luca ja Vilikin. 

jatkuu....

Niin siis lupaavin mun mielestä. Sehän ei ole koko universumin näkemys se. Mutta ihan yhtä hurmaava ja kaunis Svea oli kun se tavattiin Anun luona. Myös rakas Sophie oli ilo tavata pitkän ajan päästä. Ja Nitron pennut<3 Niistä oli kasvanut isoja ja reippaita ja mun lempparit sieltä kyllä löytyi. Poika niin lemppari että sain jätettyä siihen jalostusoikeuden itselleni. Aika sitten näyttää kasvaako kakara sellaiseksi miksi nyt lupaa.

Kuvia Nipa-lapsista ja Sveasta: (Svea ilman pantaa)

 Sopii hyvin jatkaa tuon edellisen aivo-oksu-vuodatuksen jälkeen infolla jotta Josen ekat lapset on tänään ultrattu! Väh 3-4 Josen ja Biten hedelmää on kasvamassa Bittemurun masussa<3

 Ja tämän tiedoituksen jälkeen jatketaan Josen ja Oonan kanssa touhuja meidän taikamatolla :D

Meillä täällä kotona asuu viisi koiraa. Yksi niistä on minun, valkoinenpaimen joka ei ole jalostuskoira. Nätti se on, mutta luonteensa heikkouksien takia valitettavasti vaan mun kainaloinen sylibuudeli. Miehellä on herra Mäyskä, myöskin kotikoira. Se voisi olla jalostuskoira, luonteensa ja ulkonäkönsäkin perusteella. Hammaspuutos, siis katkennut sellainen jarruttelee näyttelymenestystä ja vaikka sen kanssa verijälkeä harrastetaan ja olisi jopa kisattu, ellei herra päättäisi itse olla ajava mäyräkoira. Kauriinajot ei meitä ei metsästäviä ihmisiä kiinnosta, joten mitään faktaa sen käyttöominaisuuksistakaan ei yleiseen tietoon saada.

Colliet on sekaisin tyttären, minun ja kasvattajiensa omaisuutta. Wiikkan kasvattajalla on Wiikkaan kaksi jalostusoikeutta joista toisesta on jälkeläisiä yksi. Yhden kerran olemme Wiikkaa itse antaneet jalostukseen ja siitä ei ole vielä faktaa mitä tulee vai tuleeko mitään. Sona on meillä sijoituksessa Wiikkan kasvattajalta ja Sonan kasvattajallekin ollaan ennakkoon luvattu leasingoikeus Sonan toiseen pentueeseen. Aika näyttää käytetäänkö sitä ja kenen toimesta.  Kennelnimenihän siirtyy tyttärelleni, jotta hänen haluansa Sonalla pentuja tehdä ei vielä voi tietää.

Sitten on tuo pikku Wimma, tyttäreni ja toisen kasvattajan yhteisomistama ja minun silmäterä. Wimma on vasta alle vuoden, eikä sen tulevasta näyttely taikka jalostusurasta tiedä vielä kukaan. 

Omien koirien kanssa harrastellaan kaikkea maan ja taivaan välillä. Mitään ei tosissaan mutta kaikkea vähän kokeillen ja koirien mukaan. Pääsääntöinen tarkoitus niillä on olla meidän rakkaita ja liikuttajia. Kaikki nukkuvat sängyssä ja nauttivat ihan tavan koiranelämästä.

 Oman lauman lisäksi minulla on jäänteitä kasvatustyöstä ja koska en siitä kokonaan halua eroon, näitä osaomistuskoiria. Tuontiuroksia pääasiassa ja niitä tällä hetkellä kolme kappaletta. Nitro 6-v, neljän pentueen isä. Vanhemmat kaksi pentuetta ovat yli kaksi vuotiaita ja kaksi seuraavaa tänä keväänä syntyneitä. Tällä hetkellä ei Nitrolle ole tiedossa lisää jälkikasvua ennenkuin nämä nuoremmat ovat terveytensä todistaneet.

 Toinen musta-hopea uros, Jose on parivuotias ja kaksi narttua nyt astunut, ensimmäisellä ultra tänään ja toista parhaillaan täällä höylätään;)

 Ainut musta käppänäuros on myös parivuotias, hänen jalostusuransa ratkeaa vasta myöhemmin, äidillänsä ilmenneen jonkinasteisen kaihin vuoksi.

 Kaikki jalostukseen käytetyt ja nuo käyttämättömätkin on terveystarkastettuja, mahdollisesti ikänsä puolesta luonnetestattuja ja elävät jokaikinen rakkaina perheenjäseninä. Ne on hankittu omaa harkintakykyä parhaiten käyttämällä. Osaomistuskoiria siksi, kun ei omaan huusholliin kaikki vaan mahdu. 

 Kaikki muut koirat täällä blogissa ovat mulle rakkaita, kasvattjakollegoiden koiria, kummilapsia, ystävien ihanuuksia. Ne eivät siis kaikki ole minun!  Kätilöin pentueita, olen hoitanut kasvattajaystävän pentueen kotonani ja toivottavasti saan pentukuumettani vastaisuudessakin tällä tavalla hoidettua. Tämä ei kaikesta huolimatta ole pentutehdas eikä 5täältä siemeniä jaeta 24/7. koirat on mun elämä, ei paljoa muuta ehdi harrastamaan. Mutta silti, tämä on pelkkä harrastus. Ei elinkeino eikä päätyö.

 Sunnuntaina palasin Tallinnan risteilyltä ja kotimatkalla sain Josen kyytiini. Tyttäreni täytti lauantaina sen maagisen 18-vuotta! Muru luuli viimeiseen asti joutuvansa syntsäpäivänään helsinkiin sukujuhliin. No sukujuhlat niistä tulikin, vähän vaan erilaiset mitä ennakkoon oli infottu. Veimme siskoni Mian kanssa Murun siis risteilylle. Ilta juhlittiin laivalla ja aamulla vähän shoppailua Tallinnassa.

 Jose siis otettiin steissiltä kyytiin, koska ma illalla oli morsian tulossa treffeille. Tämä tytsy oli meille tuttu jo viime keväältä, silloin ei vaan jostain syystä treffit onnistuneet ja nyt yritettiin uusintaa. Koska morsian on kaukaa Jyväskylästä asti, sovimme että pariskunta jää meille viettämään rauhassa seksilomaansa ja omistajat hakevat prinsessan kotiinsa vasta kun rakastavaiset kyllästyvät toisiinsa. Muistin viime keväältä että morsmaikku, Oona Tiitinen oli varsin valloittava tapaus, mutta muistin kyllä väärin. Oona on täysi kymppi! Oli kiskonut omistajansa vanhasta muistista oikealle ovelle ja Oona pikaisesti hyvästeli perheensä ja keskittyi Joselle flirttaamiseen. Epäilin että saattoi vielä olla aikaista mutta jätin koirat tutustumaan keskenään ja käännyin kaatamaan kahvia kuppiin. Se oli sitten siinä se tutustuminen ja pariskunta oli nalkissa:)

 Oona asuu meidän olkkarissa ja muut oven takana. Tiistai aamuna Oona aloitti ramppaamisen huoneessa. Otti lelun suuhun ja häntää heiluttaen ja inisten ravasi oven edesessä ja minulle väliin lelua esitellen. Lopunviimein meidän kaikki lelut oli oven edessä ja kun ei muuta enää löytänyt, kelpasi suuhun sohvalta löytynyt hikisukka :) Tätä kirjoittaessa Oona makaa senkin päällä, tuijottaa minua vähän närkästyneenä. Sama hikisukka suussa. Se ei voi käsittää etten ymmärrä sen vihjeitä avata ovi ja päästää sulhoa sviittiin.

 Kasvattaja kertoi että tuo tavaroiden kanniskelu alkoi jo pentulaatikossa. Enkä yhtään epäile. Kun omistaja jätti Oonan tänne, Oonan kangashäkistä löytyi kadoksissa olleet pipo ja muutama pariton hansikas:D

Hääkuva

ja morsian

 Keskiviikko aamuna 0600 ylös ja valmistautuminen päivään alkoi. Busterin Deet eli Nipat oli tarkoitus ensitrimmata ja samalla ottaa 7-viikkoiskuvat. Samalla karvattiin äippä-Panda. Varsin meneviä ja reippaita nämäkin Nitron lapsoset olivat. Nätisti osasivat jo pöydällä olla ja vaikka karstaaminen ällötti, koneajelut ja saksimiset sujuivat mallikkaasti. Paitsi pikku-Davelta. David oli sitä mieltä että pää irtoaa ja ilkeä kummitäti kuristaa kuoliaaksi. Isin poika <3

Kuvassa pikku-Dave äitinsä kainalossa ja vielä autuaan tietämätön että on rodultaan trimmattavaa mallia.

Varsin tiiviitä, hyvin kulmautuneita ja jopa eturinnan omaavia kakaroita paljastui karvojen alta. Ja Dave, pienestä koostaan huolimatta osoittautui melkoiseksi äijänaluksi. Dave ekassa posessaan:

(kuva: Milja Viljamaa/ MiljART)

Tämä tytsy kokonaisuudessaan taisi olla mun lemppari. Showtyyliä seitsemänviikkoisena jo:

(kuva: Milja Viljamaa/ MiljART)

Vielä yksi missinalku:

(kuva: Milja Viljamaa/ MiljART)

Loput posetukset pennuista löytyy Busterin kuva-albumista: www.busterin.webs.com 

Espoosta matka jatkui Vihtiin. Vuorossa oli sukulaistytön, Wiikkan siskon Ninnin synnytys. Vastassa oli neljän collietytön lauma. Ninni ja siskopuolensa Maija. Maija oli aivan Wiikkan kopio ja luonteeltaan siinä oli Sonamaista kauhukakaraa. Rakastuin tyttöön vallan silmittömästi. Ida oli myös viimeisillään raskaana ja äitinsä perheen vanhimpana ottivat minut tyynesti ja ystävällisesti vastaan. Istuttiin iltaa ja katseltiin kuinka Ninnin avautumisvaihe eteni. Yhden maissa päätettiin muutamaksi tunniksi mennä lepäämään. Heräsin puoli kolmelta uneen jossa kasvattaja minua herätteli ja kertoi Ninnin vuotavan limaa. Ja hassua että samassa oltiin kaikki hereillä ja Ninnin synnytys oli käynnistymässä.

 Ninnin työntöpoltot kestivät ensikertalaiselle tyypillisesti lähes kaksi tuntia. Ja viimein pentu tuntui kanavassa. Mutta se näky ei kyllä koskaan häivy mun mielestä. Ainoa mitä näkyi oli häntä! ilman kalvoja ja pyllyedellä oli ensimmäinen tulossa. Onneksi kyseessä oli iso koira, ja pennun asennon muuttaminen oli helppoa. Mutta kun pentu syntyy ilman kalvoja, tukehtumisen riski on suurempi joten pentua piti auttaa maailmaan. Sen helpommaksi asiaa ei tehnyt Ninnin halu ponnistaa seisaallaan. Kaikki Ninnin lapset, merletyttöä lukuunottamatta syntyivät ilman kalvoja ja pääsin ihan oikeasti auttamaan synnyttämisessä. Ja kaikki seitsemän pentua oli Ninnin mielestä paras synnyttää seisaaltaan.

Pentujen kuvia ja tiedot löytyvät kasvattajan sivuilta:  www.bluemellows.fi

Kotona olin 31 tunnin valvomisen ja siinä välissä 1.5 tunnin unien jälkeen. Väsymyksestä päässä vaan suhisi mutta mikään maailmassa ei korvaa unettomuutta niinkuin pienet vastasyntyneet pennut ja niiden maailmaan avustaminen.

 Illansuussa lähetin kasvattajalle viestiä ja toivotin onnea Idalle ja hänen pentueellensa ja toivoin että kasvattaja perheineen saisi seuraavan yön nukkua ennenkuin synnytys alkaisi. Vaan Idalle oli tullut kiire, oli siinä illan suussa ehtinyt jo pyöräyttämään oman pesueensa, myöskin 7 somaa collielasta. Onnea siis kasvattajalle ja pitkää pinnaa noin kuuden viikon päähän:D

 Olen mielitekojeni maaninen orja. Saatan syttyä haluamaan jotakin hetkessä. Jokin assosiaatio taikka intuitio saa minut innostumaan asioista sekunnissa. Keskiyöllä olen lähes kaikki koirahankintani keksinyt. Antanut intuition viedä ja lopputulokseen aina saanut olla enemmän kuin tyytyväinen. Kaikki elämässäni on sellaista hetken hurmion viitoittamaa. 

Pohdin, jotta on luojanlykky että olen köyhä. Jos tämä mieli yhdistettynä miljarditiliin pääsisi toteuttamaan kaikki päähänpistonsa, olisi lopputulos oletettavasti varsin surullinen. Olen siis tyyytyväinen että ainakin se lompakko hillitsee elämääni. Minulla on liian kiltti mies, se ei sano EI. Minulla on kyky luovia kaaostilanteissa rennosti. Minua ei haittaa sikinsokin elämä eikä äkkinäisetkään elämänmuutokset. Joten lompakkoa ja sen tyhjyyttä saan kiittää järkeni säilymisestä ja kohtuuden rajoista. tämä totuus minulle valkeni kun viime viikolla illalla paistellessani jauhelihapihvejä illalliseksi tulin lukeneeksi ilmaislehtiä ja niiden välissä olevia mainoksia. K-Supermarketin tarjouksissa oli tuoreet sinisimpukat. Vain 5.90/kg!! Siinä unohtui chilimaustetut jauhelihapihvit. Pakko saada sinisimpukoita! Ei väliä vaikken niitä koskaan ole valmistanut.

 Netistä heti etsimään simpukan valmistusohjetta. Voi hitsi, niihin tarvitaan valkoviiniä nesteeksi! Ei ole valkoviiniä, on vain jekkua ja tyttären skumpat, jotka odottavat 18-vuotis synttäreitä. Voisiko valkkarin korvata kuivalla sidukalla? Ei uskalla kokeilla. Mitäs sitten? Kanaliemi kuutioita löytyy kaapista. Ei kai simpukat mene pilalle jos valkkarin tilalla käyttää kanalientä? Pakko saada niitä simpukoita joten eikun kokeilemaan! Ja seuraavalla ohjeella valmistui mun ekat sinisimpukat:

 Valkoviinittömät sinisimpukat!

1 kg tuoreita sinisimpukoita
kanalientä
2 valkosipulin kynttä
2 punasipulia
suolaa ja pippuria
2dl kermaa

sössitään sekaisin ja tietty ne sipulit on kuullotettu oliiviöljyssä.
Kiehutetaan n. 4 min

nostellaan simpukat poies ja lisätään keitinliemeen creme fraise ja vähän sekotellaan. Kaadetaan keitinliemi simpukoiden päälle. Nautitaan tuoreen leivän kanssa ja päälle puristetaan vähän sitruunanmehua.

 Ja koska sinisimpukat on fiini ruoka niitä ei voi nauttia maidon taikka veden kanssa. Muuta ei kaapissa ole. paitsi tyttären skumpat! Jos niistä lainaa toisen pullon, niin sehän kruunaa aterian? Niin me sitten arki-iltana syötiin juhlaruokaa. Ja oli kyllä hyvyyttä. Toistekin korvaan valkkarin kanaliemellä.

 Ja onneksi edelleen olen köyhä. Kun tekee mieli blinejä, ei ole varaa ostaa kaviaaria. Siianmäti on ihan ok. Siitäkin tuleee tarpeeksi juhlallinen olo. Ihan pikkujutuilla saa elämästä rikkaampaa.

Kettu säilyi riepottelusta huolimatta ehjänä ja pääsi kotona patterin päälle kuivumaan.

 Jokelan panimossa treffasivat Trine ja Wiikka. Kolme päivää lempi leimusi ja nyt odotetaan ja jänskätään että tuleeko Wiikkalle toinen pentue. Nuoripari hääkuvassa:

Mahdolliset tulevat pennut löytyvät Kennel Mandaninasin sivuilta:

http://mandaninas.nettisivu.org/pentuja-suunnitteilla/

Kohta Bitten ultra on ajankohtainen, ja sitten tiedetään Nähdäänkö pian Josen ekoja lapsia. Jokelan panimo on auki seuraavan kerran viikolla 14, kun Josen seuraava daami tulee vierailulle. Kolmaskin on toivottavasti kesän alussa ovella kolkuttelemassa. Kolme pentuetta nuorelle miehelle onkin vähäksi aikaa vallan tarpeeksi. Ja koska pentueet syntyvät saman vuoden puolella, niitä pääsee sitten mukavasti seuraamaan ja katsomaan onko Josesta jalostuskoiraksi. Se että on pallit joissa toimivia siittiöitä ja panimo missä pentuja saatetaan alulle, ei vielä kerro koiran jalostusarvosta mitään. Siitä ei kerro Josen näyttelymenestykset eikä muukaan harrastelu. Vasta pennut määrittävät vanhempien arvon.

 Nämä panimomestarin hommat on niin rankkoja () jJotta välillä pitää päästä hunningolle ja virkavapaalle. Ja kun kutsu Poriin tuli, ei sitä tilaisuutta voi missata. olen aina ollut sitä mieltä, että ikinä ei musta olisi etsimään seuraa netin välityksellä. Minä en usko nettideittijuttuihin. Silti netin kautta olen löytänyt ihan mahtavia ystäviä. Vähän ristiriitaista ehkä? No onneksi ei tarvitse etsiä seuralaista netistä tai mistään muualtakaan. Mutta nettitutut joista on tullut ystäviä, ne ovat kyllä korvaamattomia 

Ensinnä piti pohtia kenet koiran otan mukaan. Auto kun ei vielä ole käytössä, matka olisi reissattava junalla. Sona on jäänyt paitsi yhteistä aikaa ja se on helppo matkakumppani. Wimma taas tarvitsee elämänkokemuksia ja Pikku Elmo porissa voisi olla varsin otettu omankokoisestaan seurasta.

Mehän asutaan ihan täällä sivistyksen parissa, kylässä jossa on juna-asema ja suhteellisen vilkas keskusta. Silti Wimma on oikeasti ihan metsäläinen. Varmaan kerran kakarana matkustanut junassa ja viime viikon "citylenkkiä" lukuunottamatta on kasvanut metsässä ja hiekkakuopilla. Remmikävely ei vielä ol hanskassa vaikka ipana on jo 8-kk. Minä en usko, että normaali pentu tarvitsee mitään sosiaalistamista kaikenmaailman metropoleihin, yleisötapahtumiin taikka edes kaupunkikävelyihin. Minä uskon että kun sillä selväpäisellä kakaralla on palikat kohdillaan siellä pikkupäässään ja hyvä suhde omistajaansa se kyllä handlaa kaikki uudet tilanteet ilman sen kummempia valmentautumisia. Se että pennun kanssa vietetään koko lapsuus tutustumalla jokaikiseen asiaan mikä elämässä eteen voi tulla, sen ajan voi käyttää ihan vaan pentuna olemiseen ja pennusta nauttimiseen. Ei mitään kalenterin kanssa suunniteltuja nähtävyyksien esittelemisiä sille alle 12-viikkoiselle pennulle. Juuri tuota 12 viikkoahan ne viisaammat pitää takarajana sille sosiaalistumiselle. Hevonkukut. Jos pennun pää on kohillaan se kyllä hyvän luoton kautta oppii myöhemminkin näkemään ja kokemaan. Ja jos ne palikat on vähän sikinsokin, sekin on vaan hyväksyttävä. eikä pakonomaisesti kiikutettava pientä pelkäävää pentua ties mihin jotta kokisi itsesä hyväksi pennunomistajaksi. 

 Niinpä siis päätin lähteä tutustumaan Wimman palikoihin. Ekaa kertaa yksin reissussa ilman lauman tukea ja turvaa. vähän kyllä epäilytti jo kun kotoa asemalle käveltiin. Wimma on tourettekoira. Se haluaa nähdä ja kuulla ja haistaa ja maistaa aivan kaiken. Ja väliin ei se mieli tiedä mihin kroppa seuraavaksi säntää. Olin pakannut repuun rullan kakkapusseja, vessapaperia ja päänsärkylääkettä. Pahin mahdollinen ajatus oli koira pissaamassa ja oksuamassa junavaunuun taikka kiljumassa haloota jokaiselle junan matkustajalle :)

 Matka Jokelasta Riihimäelle meni jännittäessä. Siis minä jännitin ja harkitsin jo pikaista paluuta kotiasemalle. Riihimäen asema on jo se metropoli verrattuna meidän kahteen junalaituriin. Kun lähdettiin laskeutumaan aseman rappusia Wimma stoppasi ylimmälle tasanteelle. Katseli alhaalta vastaan vyöryävää ihmislaumaa ja sanoi "WAU"! Wimma oli aivan täpinöissään kun niin paljon ihmisiä oli tullut sitä vastaanottamaan ja moikkaamaan ja rakastamaan :) Ei huimannut kuin omistajaa joka yritti muistutella ipanaa jotta remmissä ei voi singahdella ihmisten jalkoihin taikka kääntyä menosuuntaan anelemaan edes pientä huomiota. No onneksi yksi setä pysähtyi ruopsaamaan korvan takaa.

 Junamatka Riihimäeltä Tampereelle meinasi muuttua lastentarhameiningiksi. Matkakumppanina oli käytävän toisella puolella noin 4-kuinen tollerinlapsi. Tollerilla oli savuluu ja Wimmalla possunkorva. Mutta tietäähän sen, ettei mikään ruoka maailmassa voita vääntöpainia ja rallattelua. Tampereelta Poriin menikin sitten jo ihan Promeiningillä. Paitsi että ei siinä remmissä kävely vieläkään oikein sujunut.

 Kamera oli reissussa mukana, mutta ainoa otos oli junasta. Wimma välillä Tre-Pori:

Perillä Porissa sitten odotti lauma kaikennäköisiä, ikäisiä ja kokoisia koiria. Wimmaa vähän jänskätti ja varsinkin saksanpaimenen lapsi, Tauno, oli ällö. Wimma kovasti yritti opetella ison koiran komentamisia, mutta kuulosti pelkästään undulaatin viserrykseltä.  Tourettesta ei tietoakaan ja mitä reippain pikkulapsi ja häntä pystyssä asioihin suhtautuva neiti nautti reissusta omistajansa tavoin. Omistaja tosin oli reipas vain siinä hunningolla olemisessa ja valvomisessa aamu viiteen. Silti saatiin taas kaikki maailman koirat koulutettua täydellisiksi ja jalosteltua joka rotu terveeksi. Ja ihan yhdessä yössä ja muutaman oluen voimin!

 Kotimatkalla nukuttiin molemmat junassa Porista Tampereelle. Tre-Riihimäki väli meni seukatessa keskenään ja viimeinen etappi Riksusta Jokelaan vallattiin kaksistaan koko koiran salliva vaunu ja Wimma mennä mellesteli vaunua edestakaisin:) Asemalla oli Wimman paras kamu, G,T vastassa ja siihen paikkaan unohtui käyttäytyminen ja tourettelapsi puski läpi. Olen niin maan ylpeä mun ipanasta. Toivon ettei se tourette ihan äkisti kokonaan katoa. Mutta hienoa oli huomata jotta Wimman palikat on melkoisen kasassa ja hyvin rakentuneina siellä herneen vieressä, takaraivossa. Minulle riittää että ne palikat on olemassa, ei niiden joka päivä tarvitse näkyä :)

 Kiitokset mahtavasta Hunninkoreissusta Poriin Lillille, Sannalle, Häjylle, Lobolle, Taunolle, Rutulle, Veeralle, Elmolle ja Wimmalle<3

 Viime viikolla urakoitiin vanhempien kummilasten karvoja. Se on tämä kevät sellaista aikaa. näyttelykalenterit täyttyy ja käpsyjen trimmaus pitää tehdä ajoissa. Nitron lapsenlapsta  Argentonero kennelistä pääsi karvoistaan Luffe, Figu ja Minni. Figu se on kyllä sellainen kaunotar ja vähän tuota tukkasavottaa lievensi hippaleikit Wimman kanssa ennen ja jälkeen tukkapöllyjen. Wimma oli ihan taivaissa kun sai kokoisensa ja näköisensä jumputtelukaverin. Wimman juoksu tosin alkaa jo pikkuhiljaa loppua ja täälläkin päästään taas normaaliarkeen. niin ja Wimmiäisen tukkakin on nyt vihdoin saatu ojennukseen, enää pitäisi keksiä mihin näyttelyihin tuon virtapiirin kanssa kehtaa ilmottautua.

 Viikonloppuna kävin Kaitaalla trimmailemassa B-veljekset Bonon ja Rontin. Nillä ei ole meikään sukulaisuussuhdetta mutta ihan saman arvoisia kummilapsia ovat! Ja siellä Busterin kennelissä oli myös viisi viikkoiset Nitron lapset! Voi rakkaus sellaisia mustia pieniä otuksia. Nitro isikin oli perheensä kanssa pentuja tapaamassa. Pentueen ainut poika, Pikku-David vallan häikäistyi isin tavatessaan. Kulki häntä tötteröllä isin perässä ja ihan selvästi aikoi isona tulla yhtä hienoksi ja komiaksi. Toivottavasti ei kuitenkaan ihan yhtä isoksi. nitron pojat on järestään isinsä veroisia isoja äijiä. Suuri toivo on, jotta pikku-Dave saisi etuliitteensä pitää vielä aikuisenakin. Parin viikon päästä menen siistimään lapsoset ja silloin myös otetaan ekat posetuskuvat.

Eilen olin inota täynnä kevätsisustamassa ja siivoamassa kämppää. Olisihan se kiva, että täällä joskus näyttäisi siltä että ihmisiäkin asuu meidän huushollissa. Matot lattioilla, pinnat puhtaina ja koirien lelut laatikossa. Sohvilla nättejä tyynyjä eikä niitä ainaisia juksu/kuravilttejä. Tänään tätä kirjoittaessani samat suunnitelmat pyörivät yhä mielessä. Ostin jopa uuden mopin, vanha kun haisi pennunpissalle. No, moppi on vielä muoveissaan ja matot edelleen kellarissa. Josko tässä ennen puoltapäivää saisi sellaisen pikapyyhkäisyn tehtyä. Sitten tulee Wiikkan morsian ja josko luvassa olisi pieniä pällielapsia. Ei meille tosin, nämä syntyvät ihan omassa kodissaan :D

 Mutta suurin syy, miksi tämä kämpän kohennusmissio saa hetkeksi jäädä, on mahdollisuus että meille tulee vierailulle sellainen pieni pissaliisa ja pahimmassa tapauksessa myö lasse ;) Ehtii ne matot sitten keväämmällä, kurakelien jälkeenkin asentaa. Mutta verhot aion vaihtaa ja lattiat pestä kuitenkin!

En ole tainnut koskaan tänne Blogiin kertoa meidän muppejen luonnetesteistä? Joten tässä tarinaa meidän G.T.n testistä:

 Toimintakyky +2 Hyvä
Terävyys +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua 
Puolustushalu +1 Pieni 
Taistelutahto +2 kohtuullinen
 hermorakenne +1 Hieman rauhaton 
Temperamentti +2 Kohtuullisen vilkas 
Kovuus +3 Kohtuullisen kova 
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä ja avoin 
Laukauspelottomuus +++ laukausvarma 
186 pistettä, eikä mistään miinuksia. 

Toimintakyvyltään testi oli ihan oikein. G.T toimii ja osaa toimia oikein tilanteissa. Kelkka kun tuli puskista siihen reagoitiin heti, häntä pystyssä ja sitten vähän haukuttiinkin. Kun kelkka tuli lähemmäksi ja alkoi vähän pelottamaan G.T pakeni nopeasti mun selän taakse ja sieltä tuli sitten tilanteen tsekkaamaan ja huomasi uhan ihan olemattomaksi. Tässä vielä viisaampien määritys toimintakyvylle: "Toimintakykyä pidetää koiran kykynä hallita tekojaan huolimatta siitä, että se on joutunut pelon valtaan. Toisin sanoen koira pystyy pelostaan huolimatta toimimaan kyseisessä tilanteessa oikealla tavalla ja tarvittaessa voittamaan pelkonsa." 
Terävyys. Ei puolusta itseään oikeilta eikä kuvitelluilta uhkilta. Koska G.T on niin kiva ja kiltti itse, ei voi uskoa että kukaan ihminen tosissaan päälle tulisi. Eikä sillä ole koskaan ollut tällaiseen tarvetta kun iskä ja äippä on hoitanut puolustamisen ;)
 Puolustushalu. Kun uhkaava heppu tuli keppinsä kanssa puskasta huutamaan meille, G.T tomerana ja häntä tötteröllä haukkui hyökkääjää pysähtymään. Mutta kun se hullu vaan tuli ihan iholle, niin G.t meinasi että hoida itte toi hullu ja oli mun jalan vieressä tukea antamassa. Heti kun hyökkäys päättyi se hyökkääjä oli G.Tlle taas vaan yksi kiva ihminen. 
Taistelutahto. Tälle me itse annetaan arvosana +3 Suuri. G.T rakastaa leukojen käyttämistä, haastamista ja taistelua leluista, kepeistä ja muutenkin "taistelee" elämässä eteenpäin vaikka väliin vähän pelottaisikin. Ei alkanut leikkimään tuomarin kanssa vaan haisteli mielummin josko maasta löytyisi joku kiva jälki ja yritti tehdä toiseen tuomariin tuttavuutta. Sitten kun tuomari käski minun leikkiä koiran kanssa, se kyllä syttyi heti ja sen jälkeen tuomarkin sai sitä rempoa lelussa eikä Eppis päästänyt irti vaan murisi ja tempoi ja roikkui ilmassakin. Tuomari sanoi, ettei tiennyt, että sitä pitää muksia ensin ennenkuin syttyy :D (sitä pitää vähän härnätä ja töniä niin on ihan varma että haluaa lelun itselleen) Siksi siis tuo tippui kakkoselle kun ei heti lähtenyt leikkimään vaikka tuomarit sanoi että taisteluhalu näkyi sillä kyllä koko testin ajan muutenkin. 
Hermorakenne. No se +1 on yleisin arvosana normaalille koiralle. G.T ei hermostunut, ei piippaillut eikä sillä näkynyt mitään stressiä kokeessa. Samoin se pystyi keskittymään koko ajan eikä "vuotanut" missään tilanteissa. 
Temperamentti Kohtuullisen vilkas on ihan riittävä :D Jos menee erittäin vilkkaan (+1) se tarkoittaa että koira ei pysty keskittymään oikeisiin asioihin vaan mennä humputtelee omiaan (sijaistoiminnat ja kaikkeen ylireagoiminen on erittäin vilkkaalle tyypillistä käytöstä) 
Kovuus No, G.t ei koskaan ole muistellut pieniä kolhuja taikka säkähdyksiä vaan ne unohtuu samantien ja matka jatkuu. Onneksi se kuitenkaan ei ole puhtaan kova, sitten se ei enää oppisi yhtään mitään. Nytkin joskus tulee omaan ottaan kuhmuja kun toinen on sellainen puupää;) Ja tietysti Eppis on kaikille ihmisille iloinen ja avoin. Ihmiset kun on potentiaalisia leikkikavereita ja palvelijoita. G.Tn maailmassa ei ole ilkeitä eikä pahoja ihmisiä! Eikä ampuminen hetkauttanut pätkääkään, ei tainnut edes laukauksen suuntaan kääntää korvaansakaan. 

"Hieno mies se on. Tiedettiinhän me se ennen testiä mutta minä niin tykkään testin infosta ja onhan siellä tuollaisia Mörköjä ja tilanteita mitä ei välttis normi elämässä koskaan tule vastaan. On kiva tietää että vaikka otus on toimelias ja vähän itsenäisestikin asioita päättävä, se tuskin koskaan tulee olemaan kenellekään vaaraksi vaikka tilanteet olisi yllättäviä ja ihmiset käyttäytyisi normista poikkeavaksi. Spekuloida tietysti voi, että jos iskä olisi sen testiin vienyt, olisiko se puolustanut iskää enemmän kuin minua. Minä kun olen meillä se hitleri joka päättää kaikesta koirien puolesta. Iskä taas antaa koirille vähän enemmän vapauksia ja esim. pihallakin saa haukkua naapurille;) 

 Maanantaina pentujen lähdettyä, suuntasin Ruotsiin tapaamaan kasvattajakollegaa ja korvaamaan pentujen puutoksen hänen seitsemänviikkoisilla ipanoilla. Ihanuuksia on ne pennut tuolla lahden toisellakin puolella! Ja hassusti sieltä pentujen joukosta yksi erottui yli muiden. Pelottavinta tilanteessa oli, että juuri se pentu oli peruutuksen takia vielä vapaana.

 Melkoisen kamppailun sai itsensä kanssa tehdä, että kotimatkalle pääsi ilman pentua kainalossa. En yksinkertaisesti ymmärrä koiraihmisiä jotka eivät kuitenkaan pidä pennuista ja kokevat sen pentuajan ikävänä pakkona. Minä en ole löytänyt parannusta jatkuvalle pentukuumeelleni. Voisin aina elää ilman mattoja ja sukat pissassa :D 

Pentue josta Ruotsin puolella olin kiinnostunut, ei ikinä syntynytkään. Kaikki pennut kuolivat nartun kohtuun samaisena päivänä kun itse olin paikanpäällä ja jännitin synnytyksen etenemistä. Elämä on niin julmaa välillä. Ja äsken katsoin youtubesta videota Japanin trunamin jäljiltä, eikä tunnekuohu ollut kaukana.

http://www.youtube.com/watch?v=J3TM9GL2iLI&fmt=18

No, elämä jatkuu ja lauantaina menen katsomaan Nitron lapsosia. Viime yönä syntyi ystävälle kennel BigPawsiin 7 pentua!

http://www.bigpaws.fi/  Joten luvassa on paljon lääkettä mun pentukuumeilulle.

 Ruotsin reissulta oli ankeaa palata tyhjään taloon. Olkkarin nurkassa oli iso tyhjä tila, missä pentujen vankila oli sijainnut. Kasvattaja kertoi että pennut olivat läpäisseet kirkkaasti eläinlääkärintarkastuksen ja saaneet kehuja hyvästä lihaskunnosta ja reippaudesta. Sain myös viestejä uusilta pennunomistajilta ja se lämmitti sydäntä että muistavat kummitätiäjälkikäteenkin.

 Ihan hiljaista ei tosin meilläkään lopunviimein ole. Pikku-Wimman eka juoksu aiheuttaa lievää häiriötä täällä. Pojat on porttien takana kitisemässä ja Wimma himoissaan jumputtaa isoa valkeeta. Hemi on hieman nolona pikkutytsyn jatkuvasta huomiosta. Wimman sain nyt nypittyä loppuun näyttelyitä silmälläpitäen ja enää pitäisi tytölle opettaa vähän näyttelykäyttäytymistä. Tosin mikä tahansa käytösoppi olisi kyllä paikallaan :D